Laura Peuhkuri Ratkaisuja kestävältä pohjalta

Taloushuoliin ei enää riitä laastari

Suomen uhkaa VM:n mukaan hallitsematon velkakriisi, mikäli julkisiin menoihin ei puututa. Näillä sanoilla avaan aamun Kauppalahden. Kevään vaalit tulevat olemaan kiusalliset siinä mielessä, että mikäli halutaan oikeasti kantaa vastuuta maan tulevaisuudesta vaikeita valintoja on edessä. Mielestäni tärkeimpiä aiheita on keskustella siitä, mikä on ylipäätään julkisen sektorin rooli? Mitä asioita haluamme painottaa ja mitä kustantaa julkisista varoista? Tässäkin mielessä kyseessä ovat arvovaalit, sillä niihinhän päätökset perustuvat. Ylioptimististen talouskasvulukujen varaan ei kannata paljoa laskea, eikä varsinkin tasaisesti kasvavan talouden varaan. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän JouniFlemming kuva

Kerroit ongelman mutta et kertonut mikä on sinun ratkaisu tähän ongelmaan?

Käyttäjän jounisnellman kuva

Kirkko voisi hyvin kustantaa itse itsensä, säästöä syntyisi varmaan aika paljon.

Käyttäjän henry2 kuva

"...mikäli halutaan oikeasti kantaa vastuuta maan tulevaisuudesta..."

Siis: TÄH!

Jos haluat oikeesti kantaa vastuuta, miellä tämä:
- Koko Valtiovarainministeriön syöttämä asetelma "Suomen uhkaa VM:n mukaan hallitsematon velkakriisi, mikäli julkisiin menoihin ei puututa", on väärä.
- "Julkiset menot" tarkoittaa pääosin varattomia, vanhuksia ja lapsia; koulut, sairaalat, lapsilisät, kansaneläkkeet jne.
- Velkakriisiin joudutaan kun Velkatalkoo-Katainen lähettää rahaa Kreikkaan joilla nämä maksoivat aseostoksensa (tankkeja).
- Syvempään velkakriisiin joudutaan kun Velkatalkoo-Katainen lähettää rahaa muihin maihin antamiensa takuuiden maksuksi.

Ja tähän sitten laitatte "Julkiset Menot" maksajiksi?
Eli siis vähävaraiset, lapset ja vanhukset!!!

Teidän kuuluu puolustaa julkisia menoja, siinä yhteydessä kun ne ovat kytkyssä vähävaraisiin, vanhuksiin ja lapsiin.
Teidän pitää tuomita maailmalle lähetettävien rahojen tuhlailua ja pyrkiä olemaan yhteisrintamassa (niinkuin nyt tässä Irlanti-takuiden osalta olitte, sekä Kreikan aserahoissa) ja pyrkiä muun opposition kanssa pysäyttää/purkamaan nämä älyttömyydet.

Siinä ratkaisu, ainoa ratkaisu.
Toinen asia jota teidän pitää tehdä:
Opiskelkaa mistä on kysymys, miksi moni EU-maa velkaantui? Pitäkää huolta siitä, että syylliset maksavat, eikä meidän vähävaraiset sekä lapset ja vanhukset.

Tässä vielä Musta Lista:
http://www.harmaasusi.com/mustalista.html

Henry

Käyttäjän henry2 kuva

"Saksalaisen Der Spiegel -lehden mukaan Kreikka tuhlaa euromailta saamiaan rahoja tankkeihin ja hävittäjiin.

Kreikka aikoo käyttää euromailta ja IMF:ltä saamaansa hätälainaa aseisiin, väittää saksalainen Der Spiegel -lehti ja toimittaja Jane Burgemeister verkkosivuillaan.

Tietojen mukaan Kreikan pääministeri Giorgios Papandreou on jo päättänyt ostaa saksalaiselta aseteollisuudelta kaksi sukellusvenettä, Leopard 2 A -panssarivaunuja ja Eurofighter-hävittäjiä.

Ostosten hinta olisi noin 8 miljardia euroa, ja lehden tietojen niistä sovittiin, jotta Saksa lähtisi mukaan Kreikan avustamiseen."

Velkatalkoo-Jykää pisittiin ns. linssiin ja nyt lasten ja vanhusten pitäisi maksaa?

Henry

Käyttäjän henry2 kuva

"Koko kuvion taustalla on Euroopan keskuspankin massiivinen rahapoliittinen elvytys, joka pumppasi markkinoille valtavasti rahaa nimellisellä korolla. Sitä pankit sitten kärräsivät Kreikkaan kuitaten valtavat korkovoitot.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kianderin mielestä kyse on ennen kaikkea älyllisestä laiskuudesta: riskejä ei ole viitsitty selvittää kunnolla.

Pellervon taloustutkimuksen johtaja Pasi Holm myöntää, että eurooppalaiset joutuvat nyt pelastamaan omia, töpeksineitä pankkejaan."

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201...

Henry

Käyttäjän henry2 kuva

Laura!
Selvisikö asia nyt?

Olette olleeet oikealla tiellä, älkää nyt pudotko Kataisen ansoihin. (Kts. Hesarin etusivu). Selittäkää nämä asiata kannattajillenne yhä uudelleen ja uudelleen.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Poliitikkojen+etsitt%C3%A4v%C3%A4+...

Henry

Käyttäjän karifa kuva

Miksi julkisten menojen leikkaukset nähdään aina köyhien etuuksien poistamisena. Tarvittava keskustelu pitää käydä siitä, mitkä palvelut pitää tuotta julkisin varoin ja mitkä vastaavasti yksityisesti. Ilman mitään ennakkoluuloja kaikki yhteiskunnan tarjoamat palvelut pitää laittaa samalle viivalle ja tästä näkökulmasta alkaa miettimään koko homma uusiksi.
Mitkä palvelut turvallisuuden takaamiseksi ?
Mitkä palvelut sivistystason turvaamiseksi ?
Mitkä palvelut sosiaalisen selviämisen turvaamiseksi ?
Miten turvataan yritystoiminnan kehittyminen ?

Toimikuntia ja selvityksiä on tehty riittävästi vain teot puuttuvat.

Käyttäjän henry2 kuva

"Miksi julkisten menojen leikkaukset nähdään aina köyhien etuuksien poistamisena."

-----------------------------

- Koska jos koululaitos ei hoida hommia, vähävarainen ei pysty palkaamaan kakaroille lisäopetusta.
- Jos vanhustenhoito ei toimi, vähävaraisella ei ole rahaa yksityiseen.
- Jos sairaala yms. ei toimi, ei vähävaraisella ole varaa yksityiselle puolelle.
Jne. jne.

Oliko Sinulla muita kysymyksiä?

Henry

Käyttäjän karifa kuva

Enhän maininnut koululaitoksen lopettamisesta mitään tai vanhustenhoidon toimimisesta, yms.

Jos raha ei riitä kaikkeen, niin mistä pitää aloittaa säästäminen. Tee joku ehdotus mistä aloitetaan.

Jos johonkin satsataan, niin mistä tehdään tämä satsaus. Arvokeskustelu on mielestäni sitä, että ensiksi määritellään nämä arvot joihin ei kajota ja sen jälkeen laaditaan toimenpiteet niiden turvaamiseksi. Tähän on helppo vastata, että kaikki liittyy kaikkeen eikä mitään yksittäistä asiaa löydy johon ei löydy puolustajia.

Käyttäjän henry2 kuva

Enhän minäkään puhunut mitään koululaitoksen lopettamisesta.

Käyttäjän annaleena kuva

Joo aloitetaan vaan "arvokeskustelu" eli saneerauslistaa alkuun tässä

1. Maataloustuet pois
2. Pakkoruotsi pois
3. Kehitysapu pois
4. Kulttuurin ja urheilun tukien ja apurahojen lakkauttaminen
5. Puolue- ja lehdistötuet pois
6. Suurlähetystöjen lakkauttaminen
7. TE-keskusten lakkauttaminen
8. Subjektiivinen päivähoito-oikeus pois
9. Lääninhallitusten lakkauttaminen
10. Määrärahojen lakkauttaminen lähialueyhteistyöhön Venäjälle

Käyttäjän JouniFlemming kuva

Kannatan! Mikäli tulen valituksi eduskuntaan lupaan ajaa näitä asioita.

Hyvä leikkauslista! Jatkan sitä omilla ehdotuksilla:

11. TEKES-tuet (yritysten julkinen tutkimusavustus)
12. Asuntolainan verovähennykset
13. Ammattiyhdistysmaksujen veronvähennystuki veke
14. Finanssisektorin tuotteille ALV
15. Laittomat lakot verolle
16. Lakisääteisistä eläkemaksut verolle
17. VM:ään tuottavuustalkoot. Puolet virkamiehistä pois laittamalla virat uudelleen hakuuun puolitetuin palkoin

Muuta hyödyllistä:

1. Apteekkiluvista luovuttava
2. Eläkeyhtiöiden ja yritysten omien työeläkekassojen tyhjennysmahdollisuus pois
3. Työntekijöille oikeus valita eläkeyhtiönsä

Käyttäjän karifa kuva

Kannatan myös ja lisään listaan vielä

11. Tekes
12. Sitra

Käyttäjän 05071953 kuva

Lakkautetaan myös porvaripuolueet, kapitalismin ihannointi ja
usko jatkuvaan talouskasvuun.
tv, Ville

Käyttäjän annaleena kuva

Ja "arvokeskustelu" jatkuu eli tehokkaita ja radikaaleja keinoja Suomen pelastamiseen tässä

1. Suomi irtisanoutuu EU:sta
2. Lakkauttaa ympäristö- opetus- sosiaali-ja terveys, liikenne- ulko-, maa- ja metsätalous-, työ- ja valtionvarainministeriöt

Tässä lisää (jo esitettyjen lisäksi):

1. Yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen, armeija (reservi) 40 000 mieheen, ja armeijan budjetti -80%.
2. Kaikki yritystuet lopetettava.
3. Pääomavero progressiiviseksi.

Käyttäjän retku83 kuva

Joo ehdotetaan laittomien lakkojen verottamista ja asevelvollisuuden pakollisuuden poistamista, mutta kansanedustajien palkat jätetään silleen? Tätä se on tää paljon puhuttu suomalainen reilu peli.

Käyttäjän karifa kuva

Kansanedustajien palkat melko pieni kustanuserä, sen sijaan voidaan miettiä tarvitaanko heitä 200 vai riitäisikö 100.

Tietämättömyys on päätä huimaavaa.

Lääninhallitusten lakkauttaminen? Lääninhallitukset lakkautettiin ja valtion aluehallinnon uudet virastot, aluehallintovirastot (AVI) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) aloittivat toimintansa 1.1.2010.

Maataloustuet pois? Maatalous siirtyi EU:n toimivaltaan 1.1.1995. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka on ollut voimassa vuodesta 1962 lähtien, jolloin sen osuus EEC:n talousarviosta oli 99 %. Yhteisen maatalouspolitiikan ylin päätöksentekijä on EU:n neuvosto ja sen täytäntöönpanosta vastaavat Euroopan komission maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosasto sekä komission tuotantoalakohtaiset hallintokomiteat yhteistyössä jäsenvaltioiden maatalousministeriöiden kanssa. EU:n satelliitit valvovat Suomen peltolohkojen kokoa ja käyttöä, EU:n tarkastajat tekevät valvontakäyntejä Suomen maatiloille ja jokaisella tuotantoeläimellä on EU:n korvamerkki.

Karvalakkilähetystön valitukset EU:n neuvoston päämajaan Brysseliin osoitteesen Batiment Justus Lipsius, rue de la Lois 175.

Erittäin hyvä ja tarpeellinen keskustelunavaus Laura Peuhkurilta. Julkisiin menoihin tarvitaan 20-25%:n leikkaus seuraavien 3-4 vuoden aikana. Aloittaa pitää heti.

Käyttäjän 05071953 kuva

Jos mikään muu ei enää auta niin rukoillaan yötä päivää kristillis-
demokraattien Päivi Räsäsen ja Bjarne Kalliksen johdolla.
Hallelujaa.
tv. Ville

Käyttäjän peuhkuri kuva

Kiitos kaikille kommenteista! Henrylle: nimenomaan emme hyväksy pankkien riskien sosialisoimista veronmaksajien piikkiin, kuten kerrotkin. EU-kuvio on kestämätön nykyisellään. Kuka tietää mitä ehtii tapahtua ennen vaaleja. Palaan yksityiskohtaisemmin tähän sekä kommentoin menopuolta. Vanhukset ja lapset eivät tosiaankaan ole säästökohde nro 1. Kokoomusnuorten tämänviikkoinen ehdotus kymmenien prosenttien leikkauksista kuntien valtionosuuksiin on jostain todella kaukaa. Merkittävä osa tuosta kohdistuu juuri mainittuihin peruspalveluihin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja