Laura Peuhkuri Ratkaisuja kestävältä pohjalta

Miten suomalaisia työllistetään?

Eilisessä vaalitentissä jäi mielestäni keskustelematta eräs tärkeä asia: mistä töitä? Aiheeseen viitattiin sivuten yrittäjyyden, kannustimien ja yritysverotuksen kohdalla. Mielessäni on edelleen työministerin taannoinen toteamus, että työttömyys saadaan pois päiväjärjestyksestä vuoteen 2020 mennessä. Keinot ovat kuitenkin jääneet vielä hieman epäselviksi.

Osallistuin eilen Kouvolassa puurakentamisaiheiseen seminaariin. Siellä käytiin läpi hiljattaista ja odotettavissa olevaa lainsäädännön kehitystä, mikä mahdollistaisi jopa 8-kerroksisten puutalojen rakentamisen myös Suomeen. Tällä haavaa muualla ollaan rutkasti edellä. Sinänsä paradoksaalista, Suomi on metsien maa ja tullee sellaisena pysymään. Uusiutuvuus, hiilen sitoutuminen puuhun, kustannustehokkuus ja moni muu asia puhuvat puurakentamisen lisäämisen puolesta. Keskeisenä ongelmana on ollut vähäinen panostus mekaanisen metsäteollisuuden tuotekehitykseen, tuotteiden standardointiin ja kokonaisuuksien tarjoamiseen. Metsäala on liian pitkään ollut turhan sisäänpäin lämpiävää. Todellisuudessa jo EU:ssa puutuotteiden markkina on suuri ja kasvava. Puhumattakaan Venäjän potentiaalista.

Miten tämä kaikki liittyy työllistämiseen? Meillä on Kymenlaakso-Etelä-Karjala alueella metsiä ja paljon puualan osaamista. Kemiallisen metsäteollisuuden uuden innovaatiot ovat kiinnostavia, mutta biotuotteiden laajamittainen tuotanto vaatii vielä aikaa ja suuria panostuksia. Mekaanisen metsäteollisuuden puolella olisi mahdollista luoda tuhansia uusia työpaikkoja sekä kasvattaa nykyisten pk-yritysten tarjontaa varsin kohtuullisilla panostuksilla. Ei ole järjellistä syytä siihen, että Suomi olisi ja pysyisi puurakentamisen kehitysmaana.   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän karifa kuva

Hyvä kirjoitus ja samaa mieltä siitä, että aika vähän on keskusteltu, siitä miten niitä työpaikkoja lisättäisiin. Yrittäjyyteen kannustaminen pelkiellä sanoilla ei riitä vaan tarvitaan konkreettisia toimia. Toistaiseksi mikään ryhmä ei tähän ole tarttunut. Verotus on yksi osa, mutta byrokratian vähentämiseen voisi myös satsata.
Tässä yksi esimerkki ja ehdotus mitä asialle voisi tehdä, kuka lähtee viemään asiaa eteenpäin.

http://www.lasmak.com/paakirjoitukset.php?Uutinen=444&groupid=1&page=1

Käyttäjän peuhkuri kuva

Kiitos kommentista! Olin viikonlopun kampanjahommissa tien päällä, joten ehdin vastata nyt. Luin linkin. Totista asiaa ja samaa olen kuullut monilta yrittäjiltä. On helppo karsia kuviteltuja etuuksia kun ei tiedä mitään ko. ammattilaisen arjesta. Itsekin olen tähän saakka tehnyt uraa kuukausipalkkalaisena, joten käytännön henkilökohtaista kokemusta ei vielä ole. Olen kuitenkin sekä opiskeluni että tuttavieni kautta ymmärtänyt, että asiat ovat huonolla tolalla. Kokonaistalouden kannalta ajattelen, että Suomen tulevaisuuden vakauttamiseksi pk-sektorin laajentaminen on hyvä väline. Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Peter Östman on pitkän linjan yrittäjä ja meillä on monia muitakin yrittäjä-aktiiveja. Puolueen yrittäjyysohjelmassa on paljon konkreettisia parannustavoitteita mm. koskien sosiaaliturvaa, työllistävyyttä, moninkertaisen verotuksen välttämistä. Kannattaa tutustua http://www.kd.fi/KD/www/fi/politiikka/Ohjelmat/yrittajyys/index.php

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja