Laura Peuhkuri Ratkaisuja kestävältä pohjalta

energia

Yksisilmäiseen ympäristöpolitiikkaan ei ole varaa

Asia voi olla hyvä, mutta jos sitä ajetaan huonolla tavalla, se voi kääntyä itseään vastaan. Viime aikoina on ollut paljon puhetta esimerkiksi energiaverotuksesta. Verotus on periaatteessa hyvä keino tarkoituksellisesti vääristää verotusta silloin, kun takana on jokin jalo tarkoitus. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuminen.

Öljyriippuvuus on todellinen uhka

Öljyn hinta on nousussa mm. Libyan kriisin seurauksena, vaikka maa tuottaa vain 2% kaikesta tarjonnasta. Suomella kipuillaan energian hinnan kanssa sekä lämmitys että sähköenergian hintojen nousun kurittaessa kotitalouksia. Polttoaineiden hinnat tuppaavat kallistumaan ihan luontaisesti kesää kohti. Helteistä kesää odotellessa autolla liikkuville. Öljylämmitteisten talojen ja lämpökeskuksien osuus kokonaisuudesta on laskenut viime vuosikymmenet, mutta niitä on vielä.

Julkaise syötteitä