Tänä iltana saatiin tähän asiaan valaistusta yhdeltä kantilta EK:n tilaisuudessa Lappeenrannassa. Petri Rouvinen ETLA:sta ja EK:n yrittäjyysasioista vastaava johtaja Pentti Mäkinen alustivat. Juttua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa yritysten tulevaisuudennäkymistä, verotuksesta ja hyvinvointiyhteiskunnasta. Aika kevyellä raapaisulla piti kattaa melkoisen perustavaa laatua olevia asioita. Siitä asiasta olen samaa mieltä, että yrityksissä luodaan talouden perusta. Siinä mielessä järkevien toimintaedellytysten turvaaminen on tärkeää.
Viime vuosina on ahkerasti viljelty ajatusta uudesta Nokiasta. Aika ajoin yhtiön menestyksen jatkuvasti noustessa ja sitä myötä kansantaloudellisen merkityksen kasvaessa kyseltiin, onko Nokia liian suuri Suomelle. Siispä toistan kysymyksen: Haluammeko todella uuden Nokian? Samaan aikaan kun on toisaalla voivoteltu rakennemuutosta, Suomeen on luotu uusia innovatiivisia teknologiayrityksiä. Valitettavan usein niiden arvo on kuitenkin ymmärretty myös ulkomailla ja yritykset ovat päätyneet joko suuryritysten tai ulkomaisten pääomasijoittajien haltuun. Johtopäätöksenä on tarjottu mm.
Kristillisdemokraattien puolueaktiivi, Kymen piirin puheenjohtaja 2012, Kymen piirihallituksen jäsen 2011 ja Lappeenrannan paikallisosaston johtokunnan jäsen 2011. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n hallituksen jäsen. Vaimo, kahden lapsen äiti, projektijohtaja, VTM (kansantaloustiede), DI-opiskelija (tuotantotalous). Kotisivu www.peuhkuri.fi.